Ei tule enää luokseni Herra Epätoivo
ei kättele minua kylmin käsin, ilmeettömin kasvoin
ei takkiaan enää aseta hartioilleni.
Ei hän ole enää tervetullut
painavalla kädellään minua koskettamaan
ei lohduttomia kyyneleitä
hän enää saa silmiini.
On painavat, raskaat saappaat
astelleet kauaksi menneisyyteen
on porttini ikuisesti lukittuna
Ei ole enää sijaa majatalossa.
Ei talossani enää asu naista
joka haluaa antaa lihansa, luunsa, sielunsa ja mielensä sinulle
Herra Epätoivo
ja kaikille jotka vannovat sinun nimeesi.
Ei alaistesi maailmantuska
enää minua houkuttele
ei kiedo pauloihinsa
surumielinen katse.
Ei alaistesi huomisen pelko
viha, inho ja pessimismi
enää herätä minussa halua pelastaa rakkaudellani
Sillä minäkin olen arvokas
ansaitsen arvostusta, kunnioitusta ja sitä että minua vaalitaan
autetaan ja tuetaan.
Hyvästi, herra Epätoivo. Ikuisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti